Kerron aluksi hieman siitä, miten Jumala veti minua tälle taivastielle. Lapsesta lähtien olen jollain tavalla uskonut Jumalan olemassaoloon. Muistan koulun aamuhartaudet ja opettajamme Pertti Kinnusen, joka kyllä polki harmonia niin, että palkeet paukkui. Hän lauloi aamuvirren ja sen jälkeen luki Raamatusta jonkun sanan paikan ja siunasi alkavan koulupäivän. Ruokarukouksetkin luettiin ja opettipa hän meille vielä sen tutun iltarukouksenkin. Rippikoulukin tuli käytyä ja jollain tavalla sekin herkisti mieltä näille hengellisille asioille, mutta todellinen sydämen usko minulta vielä puuttui. Niin sitten hiljaa sydämeni kylmettyi ja tilalle tuli muut houkutukset, kunnes 17-vuotiaana koin sellaisen kokemuksen, jota  eläissäni en voi unohtaa.

Olin töissä Kuopiossa väestösuojassa, sellainen kallioluola, samanlainen, kuin metroasemat täällä Helsingissä. Olin myllärinä, kun paineilma rappasimme sen luolan kattoa. Ihan normaali työpäivä oli alkanut, kun yhtäkkiä silmieni eteen repesi sellainen valtava kirkkaus, joka tunkeutui koko olemukseni läpi niin, että luulin jo kuolevani siihen paikkaan. Huusin spontaanisti ääneen Jumala en tahdo kuolla, älä anna minun kuolla, se hetki tuntui kammottavalta, kuoleman pelko se oli siinä hetkessä niin todellinen. Mieleeni nousi ne ihmiset, keneltä olisi pitänyt pyytää anteeksi, äitini tuli ensimmäiseksi mieleeni. Lysähdin siihen maahan voimattomana ja veljeni tuli ja eräs toinen työkaveri ja he nostivat minut ja taluttivat minut ulos sieltä luolasta. Työkaverini joka oli lähellä sanoi, että sinä olit ihan sen näköinen, kuin olisit nähnyt aaveen. Ajattelin kunpa todella tietäisit, mikä pelottava kirkkaus se oli mikä minua läpivalaisi. Veljeni vei minut Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja siellä otettiin sydän filmi ja todettiin, että nuoren terveen miehen käyrä, ei mitään poikkeavaa. Ajattelin kuolemaa usein tuon kokemukseni jälkeen, koska en olisi todellakaan ollut valmis iäisyyteen tuona hetkenä, tunsin itseni syntiseksi ja tuossa hetkessä tuli myös katumus mieli.

"Siinä puiston penkillä tämä Ollilan Ritva luki minulle Raamatun paikkoja ja kutsui vielä kotiinsa ja laittoi pöytään sen seitsemää eri sorttia, kuoripa valmiiksi jopa kananmunankin niin, että minua ihan hävetti"

Tällä kokemallani oli myös elämäni myöhemmässä vaiheessa se vaikutus, että kunnioitin elämää. Vaikeassa elämäntilanteessa, vaikka en ollut vielä uskossa, en suostunut nyt jo kahden vanhimman poikani kohdalla siihen, että nämä olisi jo surmattu idulla ollessansa. Olen siitä kiitollinen Jumalalle koko elämäni ajan, että Hän vaikutti jo silloin päätöksessäni. Nyt he ovat komeita poikia ja molemmat ovat tehneet uskon ratkaisunsa, toinen on pappi/lääkäri, toinen insinöörinä/esimiehenä Teklalla. Olen kai jonkinlainen hengen pelastaja ollut, kun myös pelastin uimataidottoman veljeni varmalta hukkumiselta eräänä kesäisenä yönä kalareissullamme. Saan olla ylpeä isä näistä kahdesta ja kolmesta muustakin lapsestani joita Jumala on siunannut minulle. Vanhin tyttärenikin on uskossa ja myös kahteen nuorimpaankin on Jumala itse sinettinsä painanut.

Se on todellakin hirveää kuolla elävän Jumalan käsiin, jos ei ole pelastus varmuutta, ja jos ihminen on hukannut etsikkoaikansa ja paaduttanut sydämensä Herran kutsulle ja lähtö tulee täältä iäisyyteen ja elämän kangas on kudottu loppuun. Täältä ajasta lähdetään joko pelastettuna, tai kadotettuna erossa ikuisesti  elävästä Jumalasta.  Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä  kahdesti, tai jopa kolmesti sen elämän aikana, Jumala on kärsivällinen ja pitkämielinen, kutsu voi kestää monia vuosiakin ja se on suurta jumalan armoa, että minäkin  sain omassa elämässäni  päästä osalliseksi tuosta suuresta Jumalan armosta omalla kohdallani. Sillä yksin armosta meidät vanhurskautetaan.

Tuosta hetkestä alkoi elämässäni etsikkoaikani. Menin salaa kirkkoon, luin Raamattua salaa ja kävin Kuopion Eeliminkin oven kahvassa, mutta silloin siellä ei ollut tilaisuutta. Kunpa olisin jo silloin  pääsyt elämän tielle. Jos olisi ollut joku, joka olisi opastanut pelastuksen portista sisälle, niin monelta tuskalta ja murheelta olisin välttynyt.

Erämaataivalta kesti 12 vuotta, mutta kaipuu Jumalan puoleen oli jo sydämeeni istutettu. Muistan, kun huusin Jumalan puoleen Helsingin Maunulan asunnossani: "Jos olet kerta olemassa Jumala, niin vastaa." Puristin kädessäni Raamattua ja osoitin sitä taivasta kohden. Tuohon rukoukseen Jumala päätti antaa nopean vastauksen. Viikon päästä tuosta rukouksestani eräs mies pyysi minua telttakokoukseen ja sanoi minulle, ettei se Jumalan Sana tee sinullekaan pahaa, ajattelin no eipä todellakaan. Lähdin mielelläni hänen mukaansa. Menimme Mäntymäen kentälle, jossa oli silloin Siiloan-seurakunnan teltta, ja menin takariviin istumaan.

Minua kosketti laulut erityisesti ja koin sellaista kaipuuta, että tätäkö minä olen etsinyt ja nytkö se vastaus on tulossa. Vieressäni oleva nainen näytti vähän oudolta, hän papatti ja mumisi outoja, en ymmärtänyt vielä silloin, että kielillähän hän puhui. Olin lähdössä jo, kun tuo nainen oli kimpussani kuin hyeena  ja alkoi kysellä ja tentata oletko pelastunut, oletko Jeesuksen oma, haluatko sinä niin näytän pelastuksen tien Raamatusta. Siinä puiston penkillä tämä Ollilan Ritva luki minulle Raamatun paikkoja ja kutsui vielä kotiinsa ja laittoi pöytään sen seitsemää eri sorttia, kuoripa valmiiksi jopa kananmunankin niin, että minua ihan hävetti.

"Rukoukseni ja toiveeni onkin, että suhtautuisimme rakentavasti toinen toisiimme, emme olisi painamassa, vaan nostamassa, kantamassa"

Sitä Raamatun tutkimista jatkui kolmena iltana ja välillä Ritva kysyi uskotko, uskotko. Vastasin no kai minä uskon, kunnes hän kysyi lopulta haluaisinko, että Eero Sopanen rukoilisi puolestani, johon sanoin voihan sitä kokeilla. Menimme sitten Eero Sopasen kotiin ja näin sellaisen pienen miehen, joka oli verkkareissaan ja verkkopaidassaan vähän kummajaisen näköinen. Hän tervehti minua kädestä pitäen ja kysyi haluanko minä tulla Jumalan lapseksi ja olenko tehnyt syntiä ja haluanko, että hän rukoilee, että saan syntini anteeksi. Istuin siihen sohvalle ja Eero polvistui eteeni ja hän otti kädestäni kiinni. Toistin hänen perässään syntisen rukouksen ja hän julisti ne anteeksi annetuksi Jeesuksen Kristuksen kalliissa nimessä ja sovintoveressä. Sitten alkoi tulla kuin pikakivääristä, kun tuo vanha mies rukoili kielillä. Tiesin sen, koska Ritva oli jo opettanut minua, että kielet kuului asiaan, kun ihminen menee sisälle täyteen pelastukseen. Sitten hän sanoi: "Ala kiittää Jeesusta, kiitä, kiitä!" Siinä hetkessä koin, että jotain outoja sanoja alkoi tulla suustani. Eerokin veti henkeä välillä ja sitten hän lisäsi pökköä pesään, anna tulla niiden kielien ja sanoi sitten, että läpi meni. Onnitteli ja sanoi, että nyt sinä olet sitten pelastettu ja  Jumalan lapsi, minäpä soitan Kyöstille ja Harrille, niin  pojat saavat kastaa vielä sinut. Eero antoi vielä kasettinauhurin, että voin kuunnella kokous äänitteitä.

Sain todellakin kokea uudesti syntymisen, niin kuin se oli jo apostolisena aikana. Minusta tuli siinä hetkessä taivaan valtakunnan perillinen ja tuossa hetkessä nimeni kirjoitettiin elämänkirjaan ja se on siellä pysyvä, kun riipun armon ankkurin köydessä kiinni, kun sielun ankkurinani on itse Jeesus Kristus elävän Jumalan poika. Koin, että nyt olin saanut vastauksen kaipaukseeni. Jeesus oli tullut sydämeeni asumaan pyhän henkensä kautta. Olokin tuntui niin villaiselta. Uskon elämäänhän kuuluu vauvavaihekin ja kaikki veljetkin silloin tuntuu vielä puoli-jumalilta ja siskot suorastaan enkeleiltä, mutta se on hyvä, että siinä vaiheessa kaikki on niin ruusuista. Eihän se pidemmässä juoksussa todellisuudessa ihan niin kyllä ole, mutta kaikkihan me olemme sen saman savenvalajan  työpöydällä. Jumala ei kyseenalaista kenenkään ihmisen ihmisarvoa ja ainutkertaisuutta vaan jokaisesta on maksettu kallis hinta Golgatan yössä.

Rukoukseni ja toiveeni onkin, että suhtautuisimme rakentavasti toinen toisiimme, emme olisi painamassa, vaan nostamassa, kantamassa. Että hyväksyisimme sen vähän erilaisenkin lampaan jokeltelun, joka ehkä pyrkii laumaamme ja ottaisimme hänetkin hiekkalaatikkoleikkiimme leikkimään, vaikka sillä ei ehkä olisikaan ihan samanväristä  kurahaalaria, muoviämpäriä ja lapiota, kuin mitä meidän omamme on. Ja vielä, että laatikon reunat olisi tehty sen verran matalaksi, että sinne olisi helppoa tulla. Kyllä se kuutiokin siellä meidän pallomeressämme pikkuhiljaa sen muotonsa saa  ja ei se varmaan olekaan Jumalan tarkoitus, että hänen olisi pakosta heti pyörittävä samalla tavalla, kuin meidän, kun  kasvunantaja, opettajamme on kuitenkin meidän kaikkien elämässä Jumala Kaikkivaltias.

Koettelemukset ovat kuuluneet minunkin uskonelämääni. Olen saanut kokea omassa uskon elämässäni miten Jumalan armo ja rakkaus on kaiken ymmärrykseni yläpuolella. Juuri silloin, kun epäuskon synkät pilvet ovat nousseet uskoni taivaanrannalle ja uskoni liekki on lepattanut ja on ollut jo sammumaisillaan, kun epäuskon mustat aallot ovat vyöryneet koko sieluni ylitse ja olen ollut vaipumaisillani, niin silloin Jeesus on ilmestynyt uskoni hauraaseen purteeni ja tyynnyttänyt myrskyn ja poistanut painot ja epätoivoisen mielen. Rukoilijasirkka on palannut jälleen rintaani. Hän on luvannut, minä en sinua hylkää, minä en sinua jätä. Maa vavahteli, kalliot järisivät ja päiväkin muuttui yöksi tuossa hetkessä, kun uhrikaritsamme huusi Golgatan yössä raastavan tuskan huutonsa ja antoi henkensä meidän tähtemme: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Tuo huuto kuului rakkaan taivaan Isämme sydän juuriin saakka. Hänen oma rakas poikansa uhrikaritsa vuodatti pyhän armoverensä ja huusi se on täytetty. Hän avasi tuossa uhrikuolemassa tien kaikkein pyhimpään suoran yhteyden Isän rakastavalle sydämelle.

"Täytyin myös Pyhällä Hengellä niin, että sain suorastaan sukeltaa elämänvirtaan tuossa hetkessä ja sain tuntea uimaveden lempeän syleilyn ja lämmön pehmeyden, koko sielussani ja ruumiissani"

Omassa elämässäni on jäänyt syvästi mieleen, kun olin uskoni haaksirikossa ja aioin heittää pyyhkeen kehään nyrkkeilytermiä lainatakseni. Siinä yksinäisyydessäni uskoni sirpaleilla ollessani, murheeni keskellä, Jeesuksen kasvot piirtyivät eteeni. Hänkin itki, hänen kyyneleensä valuivat hänen silmistään kasvoja pitkin hopeisina pisaroina minun kyyneleitteni joukkoon. Sitten hänen kasvonsa aivan kuin haihtuivat pois. Koin tuossa hetkessä, että hän halusi viestittää minä rakastan sinua, rakastin sinua jo siellä Golgata yössä ja annoin henkenikin sinun tähtesi. Minä olen hyljättyjen, epäonnistuneiden, alaspainettujen auttaja ja Jumala, minä en sinusta luovu, minä en sinua hylkää minä en sinua jätä. Mieleeni tuli myös se sanapaikka, kun Jeesus sanoi opetuslapsilleen tahdotteko tekin mennä pois? Kenen tykö me todellakin menisimme, sillä meidän Jeesuksellamme on iankaikkisen elämän sanat. En tietenkään enää ajattele koskaan niin, että luovuttaisin ja heittäisin pyyhkeen kehään, vaan nyrkkeilyni jatkuu, mutta ei kuitenkaan toivottavasti niin, että se olisi vain pelkkää ilmaan hosumista.
 
Minut siunasi Helsingin Baptistilähetys -seurakunnan yhteyteen Kari Koskinen ja seurakunnan vanhemmistoveljet. Kari on ollut tukenani  jo uskoni alkumetreistä lähtien. Sain hänen kodissaan aikoinaan näkkileipää ja lenkkimakkaraa sekä opetusta uskon alkeista. Täytyin myös pyhällä hengellä niin, että sain suorastaan sukeltaa elämänvirtaan tuossa hetkessä ja sain tuntea uimaveden lempeän syleilyn ja lämmön pehmeyden, koko sielussani ja ruumiissani. Kari sanoi silloin minulle mitä se oli ja sanoi vielä, että se oli hyvä asia, kun täytyit Pyhällä Hengellä näin alkuvaiheessa. Eihän sitä tiedä, vaikka kulkisimme maratoonimme loppumetrikin vielä yhdessä, Jumala yksin tietää.

Jatketaan matkaa Jumalan perheenä ja muistetaan, että Jumala sulki Nooankin arkin heidän jälkeensä. Arkin ovi on vielä avoinna kutsuvasti. Tule sisälle, kun vielä armon aika on. Kerran tulee yö ja se ovi sulkeutuu lopullisesti, eikä kukaan voi enää sitä avata.

Kerron vielä kertomuksen kahdesta erilaisesta kalamiehestä. Vanhempi mies oli lähtenyt ongelle ja hänellä oli hienot varusteet,  pitkä teleskooppi vapa ja syöttejä jos mitä erilaisempia ja hän onki, mutta ei vaan saanut kalan kalaa. Rannalle tuli pikkupoika, jolla oli matopurkki ja jostain pajusta oma tekemänsä onkivapa ja hän meni viereiselle kivelle ja alkoi onkia. Hän laittoi madon koukkuun ja heitti ongen veteen ja heti nappasi, ja sitä mukaa tuli lisää kaloja, kunnes aikansa ongittuaan ja saadessaan tarpeekseen kaloja, otti onkensa ja kalansa ja oli jo lähdössä kotiin, kun tuo mies otti ja meni  kiireellä tuon pojan luokse ja sanoi harmissaan, että mitenkä ihmeessä sinä olit vain noin vähän aikaa ja sait noin paljon kaloja ja minä olen ollut tässä monta tuntia, enkä ole saanut yhden yhtäkään. Poika nosti katseensa setään ja katsoi miestä ylöspäin kirkkailla suurilla silmillään ja sanoi, että setä on liian iso, kalat pelkää setää. Olemmekohan mekin setät ja tätitkin joskus liian suuria, niin, että kalatkin jopa pelkää meitä. Ettei vaan niin olisi.

Siunausta vaan kaikille Emmauksen tien kulkijoille. Jumala armahtaa, kenet hän tahtoo. Amen.  Kiitos vielä kaikille niille kätilöille ja kummeille jotka olivat osallisina ja myötävaikuttamassa siinä, että uudesti syntymiseni ihme tapahtui omassa elämässäni 20.7.1982. Erityisesti kiitos peräänantamattomalle Ollilan Ritvalle, jolle taisinkin olla hänen viimeisempiä kalojaan, kun hän jo saikin kutsun taivaan Isän valmistamaan kotiin ja sai osansa taivaassa pyhitettyjen joukossa, missä hänkin nyt jo varmaan laulaa uutta kiitosvirttä Jumalalle ja  Karitsalle.

Terho Hyttinen

Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta". (Ilm. 7:10)

Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile." (5 Moos. 31:8)

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. (Joh. 3:3-7)