Miten minusta tuli Jumalan lapsi

Pitkä etsintä

Keväällä 1993 käteeni tarttui työpaikkani kahvipöydältä lehti, jossa kerrottiin Hannu-nimisen miehen todistus uskoon tulosta, siitä miten hän elämänsä monien vaikeuksien ja etsinnän kautta oli lopulta saanut armon tulla Jumalan lapseksi ja sai olla nyt rohkaisemassa muita ihmisiä löytämään sen mitä itse oli saanut. Koin, että minä olen samalla tavalla ja samoista syistä kulkenut etsijänä. Olin vuosia hakenut apua vääristä suunnista, erilaisista parannuskeinoista, ja käynyt ns. New Age -kursseja, jotta voisin kehittyä ja auttaa itse itseäni ja muita ihmisiä. Opiskelin mm. antroposofiaa. Opetuksen lähtökohtana oli ajatus kasvusta erilaisin harjoituksin. Mutta mitään opetuksen lupaamaa henkistä kasvua ei tapahtunut, päinvastoin olin entistä ahdistuneempi. Hannun tarinasta ymmärsin, en kykene itse auttamaan itseäni, minunkin tulee kääntyä Jumalan puoleen. Rukoilin koko sydämestäni, pyysin, että Jumala auttaisi minut oikealle tielle totuuteen ja tulisi elämääni. Olin lapsenomaisen luottavainen, että Jumala vastaisi pyyntööni, mutta en osannut arvata miten henkilökohtaisesti Taivaan Isä meitä johdattaa ja kuulee rukouksemme, tuntien jokaisen meistä yksilöinä.

Jumala kuulee rukoukset

En unohtanut rukoustani. Lähdimme heinäkuussa Savoon kesämökillemme. Mökille piti hankkia saunaan uusi kiuas. Mieheni ja minä olimme jo Kuopiossa käydessämme katsoneet sopivan kiukaan tietystä kaupasta. Naapurimme kertoi kuitenkin yllättäen järjestäneensä meille kiukaan eräästä toisesta rautakaupasta ja sopineensa kaiken valmiiksi puolestamme erään myyjän kanssa. Tullessamme rautakauppaan panin merkille kassalla asiakasta palvelevan miesmyyjän, joka katsoi minua hämmästyneen näköisenä. Toiselle vapaana olevalle myyjälle selitimme asiamme, hän kertoi, että mies, joka tiesi meille naapurin sopimasta kiukaasta oli sinä päivänä lomalla ja myös hänelle tuli pyyntö lähteä heti toimittamaan kiireellinen asia. Mieheni meni soittamaan naapurille, kyselemään millainen se sovittu kiuas oli, koska asiasta tietävä rautakauppias ei ollut paikalla. Jäin yksin. Silloin kassalla ollut myyjä, joka oli huomannut meidän liikkeeseen tulomme, vapautui ja sai mahdollisuuden tulla luokseni. Hän arasti kysyi: ”Oletko kiinnostunut hengellisistä asioista?” Hän kertoi, että Jumala oli näyttänyt joitakin päiviä aikaisemmin hänelle yöllä unessa minun rukouksessa anovat kasvoni. Unessa Jumala oli sanonut, että kun näet nämä kasvot, sinun tulee toimia. Kerro, että rukoukset on kuultu.

Myöhemmin ymmärsin: Tämä miesmyyjä, joka toimi kuten Jumala kehotti, oli sama Hannu, jonka elämäntarinan olin lukenut saman vuoden keväänä lehdestä, jonka olin löytänyt työpaikkani kahvipöydältä. Kiuaskin sitten Hannun myymänä ostettiin. Hannu kirjoitti minulle, että se oli hänen elämänsä siunatuin kiuaskauppa.  Minulle se oli elämäni siunatuin päivä!  Hän lähetti kopion siitä lehden sivusta, jossa hänen omasta etsinnästään ja uskoon tulostaan kerrottiin. Miten tarkkoja ovat Jumalan suunnitelmat, jotta hänen tahtonsa voi toteutua!

Armosta pelastettu Jumalan lapsi

Koin Jumalan viestin valtavan henkilökohtaisena huolenpitona ja kutsuna. Minäkin sain tulla Jumalan lapseksi. Ymmärsin, että Jumalan armosta olen saada saanut synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen kautta ja tullut osalliseksi iankaikkisesta elämästä. Omin voimin emme voi tulla paremmiksi. Vain armo voi muuttaa kaiken. Jumala johdattaa ja kuulee rukouksemme, jotka sydämen pohjasta lähtevät. Alusta asti koin tärkeäksi liittyä seurakuntaan.  Jumalan johdatuksessa olen ymmärtänyt mitä tarkoittaa olla hengellinen ihminen. Tulee tehdä parannus ja käydä kasteella. Ei ole helppoa kulkea kaitaa polkua ja portti, joka vie elämään on ahdas. Jumalan tahto on tässä kuitenkin ehdoton. Emme voi kulkea yhtä aikaa maailman teitä. Tarvitsen päivittäin rukousta, hänen apuansa ja armoansa.

Raamatusta minulle tärkeitä kokemiani kohtia

”Ja avuksi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Ps. 50:15)

”Itkien he tulevat ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen.” (Jer. 31:9)

”Jeesus sanoi: ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä;
ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6: 44)

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskoivat hänen nimeensä.” (Joh. 1:12)

”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissaan olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.” (Apt 16:31-34)

Rakkaudella, 

Anja Sonntag