Esittely

Uusi kokoussali

Helsingin Baptistilähetys perustettiin vuonna 1997. Seurakunta on pieni mutta pippurinen. Jäseniä on viitisenkymmentä. Ikäjakauma on lähestulkoon vauvasta vaariin.

Säännöllisten kokousten lisäksi seurakunnalla on monenlaista toimintaa. Laulukuoroja on useita. Evankeliumia levitetään jakamalla lentolehtisiä ja pitämällä katukokouksia. Lisäksi käydään pitämässä kokouksia päihdeongelmaisten kuntoutuskeskuksessa. Pyhäkoulua pidetään sunnuntain kokousten yhteydessä ja nuorillakin on monenlaista toimintaa.

Seurakunta tukee lähetystyötä Intiassa ja Israelissa.

Rukoushuoneessa on mm. oma kasteallas ja pieni kirjasto, josta voi lainata kirjallisuutta. Lainattavana on myös puhekasetteja.

Baptistilähetys

Ensimmäinen seurakunta perustettiin vuonna 1985 Porissa. Keskeisimmät opetukset ovat samoja kuin muilla ns. muiden vapaiden suuntien seurakunnilla. Raamattu ymmärretään  kokonaisuudessa Jumalan Sanaksi ja se on ainoa ohjenuora ja auktoriteetti. Seurakuntalaisilta edellytetään käytännön kuuliaisuutta Raamatun sanalle. Raamatun ulkopuolista tunnustusta tai tunnuskirjaa ei käytetä. Baptistilähetys korostaa voimakkaasti paikallisen seurakunnan itsenäisyyttä. (Lainattu Harri Heinon kirjasta "Mihin Suomi uskoo")

Uusi Elämä Jeesuksessa -lehti

Kastejuhlia on vietetty jo Vattuniemenkadullakin
Kemin Jokke ja Uuusilaulu Kaduilta vieraili Vattuniemenkadulla ja Rautatietorilla viime viikolla
Väinö Viikilä piti raamattupäiviä Vattuniemessä viikko sitten
Katukokouksia Helsingissä lähes päivittäin ja Espoossakin lauantaisin
Ensi kesää ja telttajuhlia odotellen
Seurakunnassamme käy kansainvälistä porukkaa, tämäkin veli on kiinasta