Alaspainettujen pariin

Nimeni on Rauno Jaatinen, ikäni on 66 vuotta. Olen eläkeläinen ja teen erilaista vapaaehtoistyötä palvellen Jumalan suurta seurakuntaa, viimeksi Helsingin Baptistilähetyksessä laulussa ja soitossa. Sydämeni kuuluu Herran todistajana kaikille kristityille ja varsinkin kaikille eksyneille, niille, jotka surmapaikalle hoippuvat!

Isovanhempieni rukoukset kantoivat minua

Saan tuoda todistuksen Jumalan hyvyydestä. Olin vielä nuori, kun Jumala kutsui minua tielleen. Äitini vanhemmat olivat vilpittömiä, iloisia uskovia, jotka elivät suuren perheensä kanssa köyhinä, mutta Jumalaa kiittäen ja Häneen turvaten. Koko yhdeksänhenkinen perhe oli uskossa, ja isovanhempieni rukoukset kantoivat minuakin. Sain sisarteni kanssa olla pyhäkoulussa ja kristillisessä kerhotoiminnassa ja leireillä, kiitos Herralle niistä ihanista ajoista. Uskovan kerhonjohtajan kautta jouduin jo 10-vuotiaana valinnan paikalle. Minua pyydettiin aloittamaan kerhoilta rukouksella, enkä voinut muuta kuin nöyrtyä tämän tehtävän edessä parannuksen paikalle. Tiesin kyllä itseni kelvottomaksi, mutta Jeesus, syntisten armahtaja tuli silloin rohkeudekseni ja turvakseni ja sain Hänen käsiinsä murtuessa rauhan ja ilon levottomaan sydämeeni. Se, että pääsin näin jo nuorena "linnustajan paulasta" on ihaninta, mitä kenellekään voi tapahtua.

Kuitenkin kouluaika "apinateorioineen" oli sisäisten myrskyjen aikaa. En ollut osannut jättää itseäni niin luottavasti Herran käsiin kuin olisin voinut. Lapsuudenkodissani toinen vanhemmistani haavoitti minua sisäisesti, mutta se johti etsimään Herraa syvemmälti ja näin löysin tieni kasteelle ja helluntaiseurakunnan yhteyteen. Jos oli taistelu kova, ihmeellinen oli myös lopputulos. Milloinkaan en unohda sitä kaunista huolenpitoa, jota sain Helsingin Siion-seurakunnan ja Vapaan Helluntaiherätyksen yhteydessä vuonna 1965.

Elämän nurjalla puolella

Opinnoissa epäonnistuttuani, kun minulle ei ollut kelvannut ammatinvalinnassa saatu hyvä neuvo ja valinta, opin tuntemaan "elämän nurjaa puolta". Enää en paennut tehtäviäni, joihin Herra johti alaspainettujen ja kadun kansan parissa. Olin jo oppinut rakastamaan ihmisiä hyvinvoivissa ja "arvokkaissa" piireissä. Olin nähnyt kaunista pyhyyden ja totuuden arvostusta ja vilpitöntä Herran etsimistä ja iloitsin siitä. Kuivassa vaurauden erämaassa etsitään lähteitä, aitoutta ja vilpittömyyttä. Mutta vain Jumala "antaa hyljätylle kodin ja johtaa vangitut onneen (PS. 68:7).” Kun olin itse kokenut hylkäämistä, ymmärsin mitä tarkoittaa Raamatun sanat: "Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat (1.Sam.2:8).” Sain olla mukana ihmeellisissä Herran suunnitelmissa, nukkua ja elää alaspainettujen joukossa, rakastua "kadun kansaan" ja samaistua heihin.

Asunnottomana ollessani, tosin se johtui täysin omista valinnoistani ja arvostuksistani, tajusin että katkeruuden juuri kasvoi sisimmässäni sukulaisiani kohtaan. Päätin kuitenkin nielaista ikävät ajatukseni ja kiittää heistä kaikista Taivaan isää. Se tuntui vähän vaikealta, mutta kolmen kuukauden päästä järjestyi asunto ja maailman onnellisin mies sai oman yösijan ja asunnon, eikä niitä ole sen koommin puuttunut!

Uudessa asunnossa kävi myös mahdolliseksi antautua kehystys- ja taideharrastuksille, joissa olisi minulla ollut hyvä toimeentulo, sillä rakastin tuota työtä! Kotiverstas on minulla vieläkin, mutta aika vain ei ole siihen riittänyt. Tein nimittäin päätöksen jatkaa mieluummin pianonsoiton opiskelua omin neuvoin, sillä olen sisäisesti poikkiteloin viihdepainotteista musiikkivirtausta vastaan, tiesin, että minulle on kuolemaksi muu. Ihanassa lapsuudenkodissani radio suljettiin aina, kun sieltä alkoi tulla ralleja ja renkutuksia. Mel Tari kertoo kirjassaan "Väkevä tuulispää" kuinka hän sai laululla herättää kuolleen, joka "jo haisi", kuten Martta sanoi Lasaruksesta (Joh. 11:39), ja moni on pelastunut ihan hengellisen m u s i i k i n vaikutuksesta, jättäen elämänsä Herralle, sillä Herra puhuu tavalla ja toisella, Hän , joka a s u u kansansa kiitoksessa!

Herran todistajana

Hengellä täyttyneenä onnellisena todistajana saan päivittäin iloita Vapahtajasta, joka on antanut minulle mittojeni mukaisia tehtäviä ja saan iloiten kuuluttaa riemullista ristin voitonsanomaa katoilta, huutaa julki kaikkialla sanomaa tyhjästä haudasta, elävästä Vapahtajasta, joka antaa hyljätylle kodin ja johtaa vangitut onneen. Tahdon jokaiselle sanoa: ”Älä maailmaan juurru, se sortuu! Älä itseesi luota tai sen varaan jää! Älä taaksesi katso, vaan eteenpäin! Sinun syntisi kantoi ja henkensä antoi, syliin V a p a h t a j a s i jää. Työ siellä on tehty ja täytetty ja nimesi verellä piirretty taivaan kirjahan Halleluja!”

Totisesti on Ihmisen Pojalla valta antaa synnit anteeksi m a a n p ä ä l l ä. Pidä ystäväni huoli, että tämä saa olla totta s i n u n kohdallasi, sillä kerran on myöhäistä katua ja tehdä parannusta! Raamattu kehottaa meitä parannukseen ja pelastukseen: ”Etsikää Herraa silloin, kun Hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun Hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä Hänellä on paljon anteeksiantamusta (Jes.55:6-7)”, ”Heräjä siis sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee (Ef.5:14)!” Katso, n y t on otollinen aika, n y t on pelastuksen päivä (2. Kor:6:2).”

Sinulle ja minulle on valmistettu ihana kuuliaisuuden tie. Kenenkään vaivannäkö ei ole turha Herrassa! Usko ei ole joka miehen, sanoo Raamattu. Mutta, totisesti, totisesti, olkoon se juuri sinun! Sinä et saa, eikä s i n u n tarvitse kuulua niihin, joiden rakkaus kylmenee laittomuuden edessä! Vaan kun vaikeudet tulevat, niin rohkaise itsesi, ja nosta pääsi, sillä sinun vapautuksesi on lähellä! Pala, oi pala Hänelle juuri tänään, juuri nyt! Sana vakuuttaa selvästi "Heitä ei ole meille kuin suupalaksi (4. Moos.14:9)." Me voimme kaikki Hänessä, joka meitä vahvistaa. Sillä ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.

Jeesus paransi unihäiriöstä

Laulu sanoo: "Säilyy voimat nuoruuden, kun ne antaa uhraten, kunniaksi Herran". Hänessä ne säilyvät iäti! Olen aivan velvollinen todistamaan parantumisestani 43 vuotta sitten voimakkaista halvaannuttavista kivuista, jotka olivat seurausta unen puuttumisesta vuositolkulla, jolloin vain rentouduin öisin, voimatta nukkua. Herra joutui näin riisumaan minua ylpeästä omavaraisuudesta, ja tässä avuttomuudessa en lopulta kyennyt mihinkään. Monet olivat nousseet rukoukset puolestani taivaan puoleen. Sitten, riisuttuna omasta voimasta, varhain eräänä aamuna kello 04.00 kahdessakymmenessä minuutissa pääsin eroon kivuistani. Olin saanut terveyteni takaisin ja paloin, ja palan vieläkin kiitollisuudesta parantajaani ja pelastajaani kohtaan, sillä taudin side oli ollut erittäin voimakas. Tiesin ja tiedän vieläkin, että sairaudet on kannettu Golgatan ristillä!

Rauno Jaatinen